Karhukuvaus

Karhukuvaus 2014

Olen käynyt Kuusamossa karhuja kuvaamassa jo useana vuotena peräkkäin. Tällä kertaa kaverin kanssa matkassa.

Teksti: Jarmo Peltola, Kuvat: Timo Mäkipää

Entinen työystävä, nykyinen ystävä Mäkipään Timo heitti kutsun lähteä kanssaan karhuja ampumaan.
No ensi-innostuksen laannuttua kävi selväksi, että kameroilla ampumaan. Fotosafarille Kuusamoon. Mutta sekin oli riittävän jännittävää. Aloin heti käydä vähiä varusteitani läpi vaikka lähtöön oli viikon verran.
Mutta akut latinkiin ja optiikat puhtaaksi.
Paikka oli kilometrin verran itärajasta, pieni suolämpäre kahden järven välisellä kannaksella. Suon keskellä pieni suolampi joka oli kovassa käytössä helteisen päivän jälkeen.

Maisemassa oli paljon tuttua Pekka Halosen maalauksista, suon rytmi ja kulottuneen heinän keltainen väri aamu-usvaisessa auringon valossa. Oikein suomalaista.
Paikalla oli pidetty haaskoja ja silloin tällöin levitelty myös kaloja, joten siellä oli hyvät mahdollisuudet päästä kuvaamaan karhuja ja petolintuja.
Paikan isäntä Pekka odotteli parkkipaikalla meitä, paikalla oli myös mahakas, khakishortseihin ja –paitaan pukeutunut viidakkojimi, maiharit rennosti auki. Toisen piilokojun varannut asiakas Leo.
Kerättiin Timon kanssa tavaramme kantoon ja Leksakin heitti viimein parin kehoituksen jälkeen melkoisen varustelaukun pykälään ja lähdimme polkua pitkin itään.
Mietin siinä kävellessäni, että jossain on melkoinen parvi pyitä kun vihellystä kuuluu vaikka lintuja ei näy. No, 700 metrin ankaran vaelluksen jälkeen pääsimme Leksan piilokojulle, miestä vain ei näkynyt missään. Epäilin jo miehen eksyneen polulta kun lierihattu alkoi pilkottaa pusikosta.
Oli pitänyt ottaa lepohetki puolessa välissä. 350 metrin kohdalla. Eikä se vihellys pyistä tullut, Leksan nahkapillistä se tuli, rankan vaelluksen aikaansaamana.
Leksa jätettiin kojulleen ja jatkettiin meidän asemaamme, Pekka näytti paikat ja lähti levittelemään muutaman säkin koiran kuivaruokaa suolle.
Piilokoju oli 3 millin vanerista tehty, styroksilla vahvistettu parin neliön koppi jossa hyvät tellingit kuvauslaitteille ja eteisessä kuivakäymälä. Tarkoitus oli pysyä kopissa iltapäivästä seuraavaan aamuun.
Päivällä oli ollut rapiat 30 lämmintä, joten heitimme suosiolla vaatteet pois. Kalsarit ja t-paita oli tarpeeksi. Asetuimme taloksi, eli levittelimme kamerat ja eväät valmiiksi, olipa seassa tölkki oluttakin. Karhua.
Ensimmäinen karhu löntysteli suolle iltapäivällä viiden aikoihin, Timon tietämän mukaan poikkeuksellisen aikaisin. No, sitä sitten kameroilla ammuskelemaan.
Mutta kun yö lankesi niin karhuja alkoi vilistä nurkissa melkoisesti. Laskin vähän ennen puolta yötä, että samaan aikaan suolla oli yhdeksän karhua.

Jännittävin hetki reissussa oli se, kun naaraskarhu kolmen pentunsa kanssa oli mökistämme vajaan kymmenen metrin päässä syömässä ja yht’äkkiä emo pysähtyi ja nosti katseensa meihin ja tuijotti kiinteästi minuutin verran.
Timo ehdotti, että pitäisimme pienen tauon sulkimen räpsyttelyssä. Ehdotus tuli varovasti kuiskaten. Olin samaa mieltä, että annetaan hetkeksi olla ja nyökkäsin niin ääneti kuin osasin.
Hermostuttava hetki kun muutama sata kiloa petoeläintä tuijottaa kymmenen metrin päästä ja suojana on pikkuisen paperipussia vankempi koppi.
No, emokarhu hetken tuumattuaan päätteli ettei meistä ole vaaraa ja jatkoi ruokailua.
Karhuja siis nähtiin ja kuvattiin, mukava oli katsella kolmea nuorta karhua pitämässä hauskaa suolammessa.
Mutta karhuja oli itseasiassa niin paljon näkösällä, että muutaman sadan kuvan jälkeen otimme tirsat yön pimeimpinä tunteina. Havahduin kerran siihen kun joku puhalteli mökin nurkalla mutta käänsin kylkeä ja jatkoin uniani.
Karhu se varmaan vaan oli.
Aamulla toivoimme näkevämme kotkia mutta kun maastoon ei oltu heitelty kalaa eikä haaskaa niin varis ja korppi olivat suurimmat linnut suolla.
Seitsemän aikoihin lähdimme talsimaan autolle, rauhalliseen tahtiin ja reilusti ääntä pitäen että karhuilla olisi aikaa meitä väistää.
Hyvä reissu, minä otin maisemakuvia joissa oli karhuja, Timo otti niistä potretteja, ammattilaisella kun on ammattilaisen kalusto.
Eli kunhan saan oman kalustoni päivitettyä niin sinne uudestaan. Kuusamoon.
– Jarmo Peltola –